Harjoitukset

Nuoriso-osastossa harjoitellaan samoja asioita kuin hälytysosastossakin, mutta toiminta ei ole aivan yhtä totista touhua vaan harjoituksissa pyritään myös hauskanpitoon. Varhaisnuorten harjoituksissa mennään enemmän leikin varjolla, nuorten ryhmässä harjoittelu on selvästi jo tavoitteellisempaa ja nousujohteisempaa, aina kuitenkin harjoitellaan pilke silmäkulmassa ja hymy huulilla. 

Nuoriso-osastossa oppii paljon palokuntataitoja, kuten erilaisia palokunnan käyttämiä selvityksiä, savusukellusta ja viestiliikennettä, sekä myös useita yleishyödyllisiä kansalaistaitoja, kuten ensiapua ja alkusammutusta. 

Harrastus sopii nuorille sukupuoleen katsomatta, aikaisempaa kokemusta tai tietoa palokuntatoiminnasta ei tarvita. Riittää, kun on kiinnostusta harrastusta kohtaan, sillä pärjää pitkälle! Meille Kouvolan VPK:ssa on tärkeää, että teemme tätä harrastusta nuorille ja pyrimme aina ottamaan huomioon nuorten mahdollisia erityistarpeita (esimerkiksi ADHD:n tuomat haasteet), jotta harrastaminen on nuorille mielekästä. Mikään diagnoosi tai erityispiirre ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että VPK-harrastus olisi poissuljettu. 

Nuoriso-osastoa kouluttavat pääosin palokuntamme hälytysosastolaiset, joilla on harjoitusaiheisiin liittyvää tietoa ja osaamista. Myös harrasteosastolaiset ovat mukana nuoriso-osaston arjessa ja heitä saattaa harjoituksissa nähdä auttamassa ja ohjaamassa nuoria, vaikka he eivät ehkä varsinaiseen kouluttamiseen osallistukaan. Useamman aikuisen läsnäolo rauhoittaa nuoria ja toimii myös kiusaamisen ennaltaehkäisyn muotona.

Viikkoharjoitusten lisäksi nuoriso-osastollamme on myös muuta toimintaa, nuoret ovat esimerkiksi yhdessä muiden osastojen kanssa järjestämässä Päivä Paloasemalla -tapahtumaa joka marraskuu. Tapahtuma on osa valtakunnallista paloturvallisuusviikkoa ja nuoret pääsevät tapahtumassa mm. pitämään toimintarasteja vierailijoille.

Lisäksi pyrimme hälytys- ja harrasteosaston kanssa järjestämään vuosittain nuorten ikäryhmälle YöVPK-harjoituksen. Harjoituksessa osallistuvat nuoret ovat vuorokauden asemalla ja toimivat kuin oikea palokunta, eli lähtevät kouluttajien järjestämille hälytystehtäville aina kun kutsu käy. YöVPK on todella mieluinen kokemus nuorille ja hauskanpidon ohella nuoret pääsevät kunnolla käyttämään viikkoharjoituksissa opittuja taitoja.